Pankkien pokeri jatkuu

Perjantaina, Tammikuun 29. 2010
  • Melkein tasan vuosi sitten pohdiskelin täällä sitä, missä kurimuksessa maailman talous on, ja että pitäisi tehdä jotain, ettei sama toistu; eli finanssimaailmalle pitäisi saada kunnollinen valvonta, ettei huijaaminen onnistuisi. Samalla epäilin, että toiminnan tervehdyttäminen on mahdotonta, koska rahamaailmalle ei voi KUKAAN mitään, ei ainakaan poliitikot. Ja jos eivät he, niin kuka sitten?
  • Presidentti George W. Bushin valtakaudella kuralle ajetun, savijaloilla seisovan markkinatalousjättiläisen USA:n vallan puikkoihin astui Barack Obama, ihmiset suuntasivat katseensa häneen, toiveet olivat korkealla, nyt kaikki muuttuisi paremmaksi, ”yes we can” …
  • Jo nyt Barack Obaman kannattajat ovat pettyneet, koska pankit ja muut rahainstituutiot pelastettiin, mutta lasku kaatuu veronmaksajien niskaan. Tätä mieltä ei ole pelkästään niin sanottu (tyhmä?) köyhä kansa, vaan tätä mieltä on muun muassa Joseph E. Stiglitz, joka julkaisi kirjan Freefall. Talousnobelilla palkittu Stiglitz sanoo, että kyse on ollut winwin-loose-mallista, jossa pankit voittivat, investoijat voittivat ja veronmaksajat hävisivät.Kapitalismin vaatima ”osa-aikasosialismi” - jossa tappiot sosialisoidaan kansan niskaan ja voitot kääritään omaan taskuun - oli käytössä taas hetken, että päästään kuivin jaloin jatkamaan pelaamista kuin mitään ei olisi tapahtunut.
  • Sivuhuomautuksena mainittakoon, että minäkin voin pelata pokeria suurilla panoksilla, jos joku muu maksaa tappiot ja minä saan voitot. Toki tekisin niin, jos jostain ne hullut löytäisin, jotka alkaisivat pelitaidottoman ihmisen mokailujen maksumiehiksi. Kansalta ei finanssikriisissä kysytä aletaanko sitä maksumiehiksi, pakko alkaa, se on ”vapaan markkinatalouden” tuoma ”työsuhde-etu”.
  • Wall Streetin pankit maksavat kuulemma tänä vuonna työntekijöilleen 145 miljardia dollaria bonuksia, joka on enemmän kuin ennen romahdusta. Samaan aikaan on suurin työttömyys 60 vuoteen. Työttömyyden aiheuttivat pankit ottamalla liian suuria riskejä. Nyt ne ovat aloittamassa saman pelin uudestaan. Presidentin, talousasiantuntijoiden ja poliitikkojen puheet, vetoomukset ja kiellot kaikuvat kuuroille korville. Miksi heitä pitäisi kuunnella, kun heillä ei riitä valtaa katkaisemaan tätä maailmanlaajuista pokeripeliä?
  • Miljoonat ihmiset ovat joutuneet ahdinkoon Amerikan lisäksi myös muualla maailmassa, siksi tämä aihe on tärkeä täällä Suomessakin. Suomalaisetkin, aivan tavalliset työntekijät, yrittäjät, työttömät, sairaat, vanhukset ja monet muut kansanryhmät kärsivät tästä päättömästä menosta.Mitä me täällä Suomessa voimme tehdä. Näkemykseni mukaan, valitettavasti, me voimme vain ristiä kätemme, toivoa parasta ja pelätä pahinta. Ja jonkun kohdalle se paha aina myös läsähtää … mutta tämähän onkin kai joku maailmanlaajuinen diili-kisa, jossa aina jonkun pitää  tipahtaa?
  • Nykyajan maailmassa kaikkien (paitsi pankkien) on kannettava vastuu itsestään ja oltava oman onnensa seppiä.

Kekkonen hiihtää, Kekkonen …

Tiistaina, Lokakuun 20. 2009

Ennen muinoin Suomessa oli helppoa olla kapinallinen; jos uskalsi heittää huulta julkisesti Kekkosesta, oli ylittänyt tietyn kynnyksen, jota ihmiset ihailivat - tai paheksuivat. Vapaa suhtautuminen keskiolueen oli myös ennen kuulumatonta, olihan keskiolutkin alkoholijuoma ja oli kulunut perin lyhyt aikataival siitä, kun isännät pitivät vielä viinapulloa vajan takana halkopinossa piilossa ja humaltuivat illan mittaan käydessään silloin tällöin ulkona reippailemassa. 70-luvulla oli jo sen verran vapauduttu, että pulloa saattoi ryypyn välillä säilyttää keittiön pöydän alla pöydänjalan takana. Niin se kehitys kehittyi.


Jo niinkin aikaisessa vaiheessa kuin 1970 Suomen Talvisota -yhtyeen Kekkonen-rock kertoi uskalluksesta, jota ei voinut ohittaa olan kohautuksella. Pop eilen tänään -ohjelmassa annosteltiin radiossa puolituntinen viikossa Suomen kansalle hyvin esiteltynä ja perusteltuna rockmusiikkia, ja tämän lisäksi Lauantain toivotut levyt soittivat viimeisenä ohjelmanumeronaan aivan oikean rock-biisin. Näin kai sitten suomalaisten täydellinen villiintyminen pystyttiin estämään, elettiin sääntelytaloudessa, jossa päättäjät tiesivät, mikä on kansalle parasta. Ja jos joku oli eri mieltä, hän vain yksinkertaisesti oli väärässä, se siitä. Jotain jarrua jatkuvalle kehitykselle …


Kulttuuripiirien, joiden mukana oli paljon rockareita, vaatimus keskioluesta R-kioskeihin tuli vasta 80-luvun alkupuolella, mutta vielä siihenkin aikaan ajatus oli mullistava. Hankkeen takana oli Uusi Laulu -lehti ja pian siinä oli mukana laajat joukot monenlaista taiteilijaa, rockaria ja poikkitaiteilijaa tai muuten vain vitsikästä kulkijaa. Kaikkia tämä mahdoton ajatus nauratti suunnattomasti. Noh, keskiolut on nyt R-kioskeissa, kehitys vain jatkaa kehittymistään, edistyksestä nyt ei kukaan tiedä.


Niin, mitäs sitten …, tällaisia muisteloita vain pyöri päässä. No, voihan sitä vaikka kysyä, että ollaanko sitä nyt onnellisia tai oltiinko ennen onnettomia, taisi olla molempia ennen ja molempia löytyy myös nyt. Aika ja arvot muuttuvat, ihmisen pitäisi jotenkin siinä pystyä kulkemaan mukana. Koitetaan taas kehittyä ja ehkä hieman vaikka edistyäkin.


Heikki Aho

Luovuuden pakkopaidassa?

Keskiviikkona, Heinäkuun 15. 2009

Mitä luovuus positiivisimmillaan on? Varmaan ainakin uuden kehittämistä, uusin silmin asioiden näkemistä, kuulemista, kokemista, parhaimmillaan jopa nautinnon, tai ainakin miettimisen aiheen antamista, tuntojen ja kokemuksien jakamista.

 

Luovuudesta puhutaan paljon nykyään muun muassa työelämään liittyvässä keskustelussa, sillä on varmaan hyvä tarkoitus, mutta tuntuu kuitenkin hieman jo sille, että ihmisen pitää olla luova, siis täytyy olla luova, lähes pakko olla. Luovuudesta on tullut hokema ja ihminen ehkä alkaa miettiä tätä(kin) kautta olevansa riittämätön niihin vaatimuksiin, joita esitetään.

 

Eli hyvä asia heittää helposti häränpyllyä, positiivinen alkuluovuus menetetään ja tilalle astuukin pakkoluovuus, ahdistus, väkisin puristaminen, jolla ei enää saavutetakaan mitään hyvää.

Uskon kaikkien ihmisten olevan luovia, jos ihmisten annetaan “hengittää vapaasti”, annetaan vapaa kommunikointimahdollisuus ilman pelkoa siitä, että heidän ilmaisunsa ja mielipiteensä voisi johtaa heidät ongelmiin.

 

Enemmän pitäisikin puhua luovien ympäristöjen kehittämisestä, eli yhteisön ja valtarakenteiden kehittämisestä luovemmiksi ja suvaitsevammiksi kuin siitä, että onko yksilö luova.

 

Toinen asia on tietenkin se, että halutaanko ihmisten olevan luovia, liika on liikaa siinäkin asiassa, ei joka asiasta tarvitse olla kehittämässä uutta, voi se vanhakin olla ok. Vanha blues hakkaa useimmiten kymmenen uutta “musiikillista innovaatiota”. Jos siis musiikista puhutaan.

 

Mutta … lapsena jokainen ihminen on luova, mihin mahtaakaan se luovuus kadota, tai paremminkin, mihin se piilotetaan aikuisena? Sitä sopii pohtia. Pohtiminen jatkukoon …

 

 

Heikki Aho

K-linjat ovat tiensä päässä

Lauantaina, Helmikuun 7. 2009

Tiedän, että on vaikea aihe kirjoittaa poliittisista asioista niin etteikö siitä joku närkästyisi. Olen huomannut, että monet ihmiset suhtautuvat politiikkaan niin tunteenomaisesti, että analyyttinen asioiden pohtiminen ei tahdo onnistua. Yritän nyt kuitenkin, ilman mitään paatosta pohtia tällaisia asioita, maailmanpolitiikan vinkkelistä.

 

Mieltäni askarruttaa tämä maailman tilanne, jossa molemmat linjat - kutsuttakoon niitä vaikka K-linjoiksi, joka ei muuten nyt liity kepuun - siis sekä kommunismi että kapitalismi niissä muodoissaan, jolla niitä on yritetty toteuttaa, ovat epäonnistuneet.

 

Kaikki suomalaiset poliittiset puolueet vasemmalta oikealle ovat nyt valmiita myöntämään, että nykyisen talousromahduksen syy on ahneus, huijaaminen ja rikollinen toiminta, jonka laskun maksu kaatuu tavallisen veronmaksajan niskaan. Tässä tilanteessa muun muassa pääministeri Matti Vanhanen on jo puhunut, että pitäisi löytää joku kolmas tapa hoitaa asioita. Mikä se tapa sitten on?

 

Se tapa ei voi olla ainakaan sellainen, että nousukauden aikana toteutetaan kapitalismia ja laskukauden aikana sosialismia, jossa pelkät tappiot sosialisoidaan kansalaisten niskaan, se ei varmaankaan ole oikeanlaista veljeyttä, vapautta ja tasa-arvoa kenenkään mielestä.

 

Tällä hetkellä ollaan aika lailla yhtä mieltä siitä, että Suomen valtio ja suomalaiset eivät ole itse syypäitä tähän myllerrykseen, joka on maailmassa käynnissä. Edellisen laman kokemukset suomalaisille olivat niin traumaattiset, että opimme varovaisiksi talousasioiden kanssa. Kieltämättä viime vuosina tilanne kiihtyi Suomessakin jonkin verran, mutta meno on ollut siistimpää  kuin monissa muissa maissa. Mutta oli ongelma missä tahansa, se vaikuttaa meihin.

 

Mitä mahdollisuuksia meillä maailmanlaajuisesti olisi löytää niin sanottu uusi, kolmas tapa toimia, kun nämä molemmat K-linjat ovat osoittautuneet huonoiksi? Ahneus ja huijaaminen tappoivat tavallaan molemmat, ihminen on siis niin tyhmä, ettei onnistunut kummassakaan kokeilussa. Voimmeko me ihmiset edes nyt olla niin viisaita, että löytäisimme yhteistuumin sen kolmannen tien, jolla kulkisimme ilman tällaista talouden vuoristorataa, jota nyt ajelemme ja joka ei pitkällä tähtäyksellä tuo valtaosalle ihmisistä mitään hyvää. Jonkinlainen valvottu sekatalousjärjestelmä voisi ehkä olla mahdollista toteuttaa, sellainen, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja perusturva on kunnolla hoidettu ja terveelle yritystoiminnalle on luotu kunnon edellytykset.  

 

Poliitikot puhuvatkin nykyisin hienoja sanoja, kuinka talouden valvontaa pitää lisätä, pitäisi edetä säännellympään markkinatalouteen. Suurin ongelma taitaa olla, kuinka sellaista valvontakoneistoa voitaisiin järjestää, joka pystyisi estämään huijaamisen, kun talouden kiemurat sijoitusmarkkinoilla ovat niin monimutkaisia. Juuri tämän takiahan tässä jamassa nyt ollaan.

 

Uudenlainen järjestelmä edellyttäisi ihmisen muuttumista henkisesti ja se on pitkä tie. Ahneuden ei pitäisi olla hyve, eikä myöskään menestyksen pitäisi olla rikos, jos menestykseen on päästy rehellisesti. Nykypäivänä liian monet ihmiset tähtäävät menestykseen keinoja kaihtamatta, vahingoittaen toiminnallaan muiden ihmisten elämää. Ihmisten ja yritysten tekemällä työllä pitäisi olla ympäristöönsä positiivinen vaikutus, nyt ei aina näin ole.

 

Vapaa kaupankäynti, tavaran ja työvoiman liikkuvuus ovat pääasiassa hyviä asioita, suurin ongelma liittyy nopeiden pääomien liikkeisiin. Kukaan ihminen, eikä mikään nykyisenlainen järjestelmä voi pysyä selvillä näistä liikkeistä. Ja ne ovat vieneet meidät nyt tähän kurimukseen. Finanssialan paperinpyörittäjät pyöräyttivät sellaiset sijoitussoossit, joita toisilleen kaupittelivat, että tuli lopulta vetelät housuihin. Ja onhan vanha sanonta, että paska valuu alaspäin, niin käy nytkin, köyhimmät kärsivät eniten. Miljardööri voi kyllä menettää enemmän rahaa hetkellisesti paperilla, tai tietokoneen näyttöruudulla, mutta köyhimmille tämä alamäki voi tarkoittaa elämisen muuttumista mahdottomaksi, eli menee niin sanotusti tuhkatkin pesästä.

 

Tämän talouden vuoristoradan muuttaminen vakaammaksi on välttämätöntä. Siihen voidaan pyrkiä poliittisilla päätöksillä maailmanlaajuisesti, K-linjat ovat pettäneet, pitää keksiä uusi linja, joka kykenee estämään huijaamisen ja esimerkiksi maailmanlaajuisten taloudellisten pyramidipelien rakentelemisen. Maailman suurin tällainen huijaus paljastui vasta-aikoihin, siinä pantiin sileäksi 50 miljardia dollaria. Entäs ne pienemmät vastaavat pelit, tuskin ne ovat vielä edes kaikki paljastuneet. Ja muut huijaukset ja kavallukset päälle.

 

On aika kummallista, että yksityiset ihmiset yksinään kykenevät järkevään ajatteluun myös politiikassa, mutta auta armias, kun nämä ihmiset kokoontuvat keskenään keskustelemaan niin johan tökkää ja pahasti. Joukossa tyhmyys tiivistyy, se taitaa päteä meihin kaikkiin, eikä eduskunta tai EU-parlamentti ilmeisesti tästä suurta poikkeusta tee. Jokaisen poliitikon ympärillä pyörii myös kaikenlaista lobbaria omien etujensa kanssa ja heikot poliitikot tanssivat näiden pillin mukaan. Luultavasti poliitikkoja myös lahjotaan, äkkiä pätevän tilalle sitten valitaankin sopiva, kehitys ei enää olekaan edistystä, aletaan puhua realiteeteista, kun tehdään järjettömiä päätöksiä painostuksen alla.

 

Muutos parempaan vaatii poliitikoilta lujaa selkärankaa, ei seteliselkärankaa, Veikko Vennamon letkautusta lainatakseni.

 

Heikki Aho

Suksi luistaa taas

Keskiviikkona, Helmikuun 4. 2009

Suksi suksi ei luista mihinkään, varsinkin jos ei niitä ole ensinkään … löysin muuten porstuasta sekä porkat että sukset, ja voi sian sorkat, mukavaahan se hiihteleminen oli, kun viikonlopulla kävin perinteistä lykkimässä.

Tähän vuodenaikaan lähes tuntematon valoilmiökin loisteli metsänrajan yli ja jänis loikki ladun poikki siinä sivakoidessani. Oli hieno tunnelma, sopiva tahti, sen verran että hengästyy ja hiki tulee pintaan, mutta ei mitenkään veren maku suussa, niin se hiihto on mukavinta. Pääasia on että lähtee liikkeelle, saa raitista ilmaa ja kuntokin hieman kohenee. Mieli virkistyy ja asiat saavat uudenlaisen käänteen, levy pyörähtää uusille urille aivokopassa.

Liikunta, esimerkiksi hiihto, parantaa sekä ruumiillista että henkistä oloa. Jos ei ole pitkään aikaan harrastanut mitään liikuntaa, saattaa lähteminen olla vaikeaa. On varsin houkutteleva vaihtoehto jäädä kotiin vetelehtimään, ymmärrettävästi, mutta kannattaa vain lähteä, vaikka hieman pakottaa itseään siihen. Ja rimaa ei kannata laittaa liian korkealle, ei siihen hiihtoon välttämättä mitään sykemittareita ja sekundaattoreita tarvita. Kuntoilua voi harrastaa rennosti omaan tahtiin. Jokainen tuntee itse parhaiten, mikä tahti sopii itselle. Sitten vain lykkii menemään. Jonkin matkan päästä se alkaa maistua mukavalle.

Ja hiihdon jälkeen on kiva raukea olo, terve väsymys. Ja sekin tekee hyvän olon, että on jonkin verran nähnyt vaivaa oman terveytensä eteen. Kun on käynyt useamman hiihtolenkin, ei ladulle lähteminen enää tunnukaan niin isolle asialle, kynnys lähteä madaltuu. Niihin ensimmäisiin kertoihin kannattaa satsata, ettei revi liian kovalla vauhdilla itseään uuvuksiin, eikä tee hommasta epämiellyttävää, näin kiinnostus säilyy.

Sitten kun kilometrejä on enemmän takana, voi ehkä vauhtiakin hieman lisätä, mutta kuten Tahko Pihkala jo aikoinaan totesi, ei se matka tapa vaan vauhti. Joten kannattaa aloittelijan pitää tämä totuus mielessä.

Hyviä hiihtokelejä ja tunnelmia itse kullekin hiihtoladuille.

 

Heikki

Onnellisuudesta ja välinpitämättömyydestä

Lauantaina, Tammikuun 31. 2009

Kalevassa oli juttu, jossa esitellään tietokirja Kansakunnan henkinen tila. Gaudeamus, 2008. Poimin jutusta muutamia lauseita, joita saanen sitten ihmetellä:

 

”Pieni ihminen valmistelee umpikujaa

Humanistit ovat hävinneet kilpailun teknotieteille

 

Pitäisikö ihmisen olla koko ajan onnellinen, kysyy filosofi Ilkka Niiniluoto. ”Eikö onnellisuus ole pysähtynyt, jähmeä tai paikallaan leijuva tila? Itse olen aina vierastanut onnessa piehtaroimisen ideaa.”

 

Omien kykyjen kehittäminen on suomalaisille tärkeämpää. EVA:n onnellisuustutkimuksessa näkyy minäkeskeisyyden lisääntyminen, kun taas huoli rauhasta, nälästä ja luonnosta vähenee. Niiniluodon humanistiryhmä on 15 vuotta seurannut maailman muuttumista. Lamavuonna 1993 se alkoi, kun pääministeri Esko Aho pyysi puheenvuoron Suomen henkisestä tilasta.

 

Kosmologi Kari Enqvist onkin todennut humanistien hävinneen kilpailun kolmannelle eli teknotieteelliselle kulttuurivaiheelle, vaikka humanistit eivät itse sitä näe. Maailma on liukunut pois sumuisten sanalinssien alta.”

 

Kommenttini: Täytyykö minun todella uskoa, että kaksijakoisuus ja vastakkainasettelu humanismin ja teknotieteiden välillä on vielä nykyäänkin voimassa? Jos on, kysyn vain, onko meillä siihen varaa? Tulevaisuuden haasteet maailmassa ovat sitä luokkaa, että olisi syytä pystyä yhdistämään voimavaroja eri tieteentekijöiden kesken haasteiden voittamiseksi.

 

Ihmettelen myös, onko onnellisuus nyt, tai onko se koskaan ollut kenenkään mielestä pysähtynyt, jähmeä tai paikallaan leijuva tila. Eikö onni vaihtele ihmisen aktiviteetin ja energian mukaan. Joskus on mukava maata turhapurona sohvalla pysähtyneenä ja paikallaan, mutta kohta se onni onkin jotakin muuta, jos ei muun takia niin tuleehan siinä makuuhaavoja vaivoiksi, jos ei välillä tee muutakin. Kai kunkin ihmisen oma onnellisuus syntyy mahdollisimman suuresta vapaudesta toteuttaa itseään omalla tavallaan siinä henkisessä ja ruumiillisessa tilassa, missä kukin kulloinkin on.

 

Edellinen lausumani olikin varmaan tutkijoiden mielestä sitä minäkeskeisyyttä? Sanoipa tutkimukset mitä tahansa, on tavallisella ihmisellä suurempi huoli luonnon puolesta kuin mitä se koskaan on ollut. Ja kyllä ihmiset rauhaa haluavat edelleenkin ja toivovat myös, että ei tarvitsisi ihmisten missään päin maailmaa nähdä nälkää.

 

Kun lamavuonna 1993 pääministeri Esko Aho pyysi puheenvuoron Suomen henkisestä tilasta, varmaan oli pyrkimys parantaa Suomen henkistä tilaa. Se on ollut jalo ajatus. Sen jälkeen asiaa on tutkittu ja tutkittu, mutta suomalaisten henkinen tila on vain heikentynyt, esimerkiksi kouluammunnat ja muu väkivalta kertoo siitä.

 

Yksityisen ihmisen huoli ja välittäminen ympäristöstään kaikin tavoin ei mielestäni ole vähentynyt. Huolta piisaa aivan kuten ennenkin, koska päättäjät eivät kykene tekemään sellaisia päätöksiä, jolla maailman kansoja voitaisiin viedä terveempään, väkivallattomampaan, tasa-arvoisempaan ja luonnosta välittävään suuntaan. Jotkut ihmiset ovat varmastikin jo turhautuneet tämän paikallaan polkemisen seuraamisesta ja siitä että niin sanotulla pelin politikoinnilla (lainaus Veikko Vennamolta) pilataan hyvät asiat. Raha ratkaisee kai liian paljon ja siksi todellisia tekoja ei saada aikaiseksi.

 

Tätähän tämä on ollut jo kymmeniä vuosia, maailman saastuminen on ollut tiedossa jo 30 - 40 vuotta sitten, mutta eipä sille juuri mitään tehty, pientä kosmeettista korjausta, pääasiassa jäätiin vain katselemaan ja tutkimaan. Nyt onkin jo selviö, että ilmastonmuutokselle ei voida muuta kuin että ihminen sopeutuu siihen. Rahavalta ei halunnut aikoinaan sijoittaa sellaiseen toisarvoiseen toimintaan kuin ympäristönsuojeluun, tai sijoitti kyllä mutta liian vähän ja liian hitaasti.

 

Kyllä ihmiset aina ovat ympäristöstään huolta kantaneet, mutta tavallista taapertajaahan viedään täällä kuin pässiä narussa ja hänet vielä syyllistetään mistä lie kesämökin saunanlämmityksestä, joka tuntuu olevan maailman suurin synti, josta seuraa ilmastonmuutos, kai siinä aina joku saattaa turhautuakin ja haluaa ehkä sitten edes hetkeksi edellä mainittuun onnellisuuden leijuvaan tilaan, jos ei muuten niin juomalla pullon kossua, sehän se on vanha ja hyväksi koettu tapa päästä eroon ahdistavasta ympäristöstä. Mutta karu on herääminen todellisuuteen, kun on taas väsättynä uudet tutkimukset siitä, millä tuulella se tavallinen tuulipukutallaaja tällä kertaa on. Saahan näitä tutkia, tuleehan siitä ainakin töitä joillekin.

 

 

Heikki Aho

 

 

 

Mobile horror

Torstaina, Tammikuun 29. 2009

Kun 60 - 70-luvulla oltiin kesämökillä viikko putkeen, eikä kukaan ihminen saanut yhteyttä puhelimella, ei siitä mitään hässäkkää syntynyt, kaikki oli aivan hyvin, silloin ei eletty mobiililaitteiden ehdoilla, silloin oli vain lankapuhelin, eikä kaikilla sitäkään.

 

Nykyään, jos et vastaa kännykkääsi kahden tunnin sisällä, luullaan melkein että olet kuollut. Näin ne ajat muuttuvat.

 

Asiaa ja tärkeää puhuttavaa ei nykyään ole sen enempää kuin ennenkään, suurimmalla osalla ihmisistä. Liikemiehet ja muut senkaltaiset ovat työaikanaan olleet aina enemmän puhelimen orjia, nyt tämä orjuus on vallannut koko kansan, myös vapaa-aikana.

 

Kännyköissä, internetissä ja mobiilipalveluissa on paljon hyvää, ne parantavat tiedonvälitystä, helpottavat työskentelyä, luovat turvallisuutta jne. Eihän tätä kiistäminen käy. Mutta tarvitseeko tästä kaikesta rakentaa Mobile Horrroria, lainatakseni samannimistä näytelmää.

 

Kännykkä saattaa luoda pakkotahtisuutta myös työtehtäviin, ihminen ei ehdi hoitaa kunnolla mitään, kun pitäisi samaan aikaan jutella kännykkään jostakin muusta probleemista. Kännykän käyttöä ei monessakaan työssä mitoiteta työnteoksi, se vain roikkuu vyöllä kiviriippana syömässä kolmasosan työajasta, ja se työ, mihin ennen jäi aikaa kahdeksan tuntia, pitää hoitaa runsaassa viidessä tunnissa. Ihmekös tuo jos sairauslomat lisääntyvät.

 

Kehitys ei aina ole edistystä kaikilla rintamilla. Nyt, kun vihdoinkin jo voidaan myöntää, että bruttokansantuote ei kerro välttämättä siitä, ovatko ihmiset onnellisia, olisi hyvä aika pohtia tätäkin asiaa. Elämää voi elää edelleenkin ilman mobile horroria, infoähkyä tai internetaddiktiota.

 

Heikki Aho

Arvotaan uusi talousennuste …

Lauantaina, Tammikuun 24. 2009

Hyvää iltaa … ja virallisina valvojina toimivat … arvotaan seitsemän talousennustetta ja kolme varaennustetta, joista tikkaa heittämällä valitaan yksi talousennuste kvartaalille yksi …

 

Suurin piirtein lottoarvonnalta vaikuttaa ekonomien talouden ennustaminen. Eivät näytä auttavan yliopisto-opinnot, työkokemus, tutkielmat eivätkä muutkaan apuneuvot. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, sanoi joku kuuluisa henkilö, muistaakseni Ahti Karjalainen.

 

Vielä syys- lokakuussa 2008 Suomen piti ennusteiden mukaan selvitä lähes “kuivin jaloin” talouskriisistä, joka velloi jo muualla maailmassa. Tänään tiedetään se, että Suomi velkaantuu 30 miljardia euroa seuraavien muutamien vuosien aikana talouskriisistä johtuen. Pitää siis lainata rahaa.

 

Keneltä valtiot lainaavat rahaa, kun kuulemma kaikki maailman valtiot ovat tämän taloustsunamin kourissa? Kuinka persaukiset voivat lainata toisille persaukisille? Sanotaan, että raha ja varallisuus eivät katoa koskaan mihinkään, ne vain vaihtavat omistajaa. Tällä hetkellä siis joillakin on mammonaa ja paljon. He voivat lainata ja voivat tehdä sen korkealla korolla.

 

Mielenkiintoista seurata, kuinka homma hoidetaan. Yksinkertaisintahan on laittaa setelikone laulamaan, jakaa setelit kansalle, jotka voivat ostaa tavaraa ja palveluita niillä rahoilla, jonkin aikaa se lämmittää ja sitten alkaa nopea hintojen nousu eli inflaatio. Ollaan tuhon tiellä. Tai mikäs inflaatiossa on vikana, painetaan nopeasti lisää seteleitä ja pyyhitään nollia pois perästä sitä mukaa kun ne eivät seteliin enää mahdu. Ei taida onnistua. Kun työntekijä saa palkkapäivänä setelit kouraan, seuraavana päivänä ei kuukauden palkalla saa kuin yhden leivän ja sillä ei elä. Ja sitten joudutaan sekasortoon ja mellakoihin.

 

Pahin skenaario onkin, että talouskriisi vie koko maailman sekasortoon. Näin kävi 30-luvun laman jälkeen. Nyt pitäisi olla viisautta ratkaista asiat niin, ettei sellaiseen ahdinkoon mennä. Jos kansalaiset ajautuvat köyhyyteen ja kärsimykseen, mahdollistaa se ääriliikkeiden nousun ja sitä kautta alkaa mielivalta, joka johtaa kansojen välisiin konflikteihin.

 

Poliittiset painopisteet maailmassa muuttuvat joka tapauksessa. Ne jotka kykenevät lainaamaan rahaa, tuskin tekevät sitä ilman poliittisia päämääriä. Yhdysvallat on heikko tällä hetkellä ja Eurooppa heikkenee kovaa vauhtia, tätä heikkoutta halutaan käyttää epäilemättä hyväksi.

 

Nyt aiotaan elvyttää isoilla rahoilla, niin isoilla, että tavallisen ihmisen järki ei tahdo tajuta sen rahamäärän suuruutta. Toivottavasti talousviisaat ovat oikeilla jäljillä. Jos eivät ole, mitä sitten tehdään, kun elvytysvara on käytetty? Upotaan yhdessä?

 

Heikki Aho

 

Ruokkisko lamaa vai tuhoaisko maailman?

Tiistaina, Tammikuun 20. 2009

Meitä neuvotaan hillitsemään kulutusta ja meitä neuvotaan kuluttamaan rohkeasti, riippuu ihan siitä kuka neuvojana on. Liike-elämän, työllisyyden ja talouden vinkkelistä katsoen säästäminen lisää kurjuutta, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Pitkällä tähtäimellä kulutuksen hillintä olisi kuitenkin viisasta. Kumman tähtäimen läpi tätä asiaa nyt olisi katsottava? Kumpi valitaan, ajetaanko kaasu pohjassa seinään vai yritetäänkö jarrutella?

 

Valistus näissä asioissa on niin ristiriitaista, että ihminen tuntee tekevänsä aina väärin. ”Älä ruoki lamaa” –iskulauseet ovat tulleet olohuoneisiin television välityksellä. Samaan aikaan dokumentit suoltavat kauhukuvia jo lähitulevaisuudesta, maailma tuhoutuu, jos emme tee mitään. Tässähän ahdistuu ihan oikeasti. Eihän niin sanottu tavis ole koskaan hyvä ihminen ollut, pelkkä kiviriippa ja hiekan tuoja pankin hienoille lattioille, jos joskus sinne on erehtynyt hattu kourassa menemään. Se on ollut selvä jo iät kaiket. Mutta nyt tässä pitäisi tämän taviksen pelastaa joko maailma tai esimerkiksi naapurin paperimiehen työpaikka. Vaikea tilanne.

 

Miten toimia, pitäisikö pyyhkiessä käyttää kahdeksan palaa serlaa entisen kuuden sijasta? Montako paperialan työpaikkaa säilyy, jos jokainen suomalainen tekee niin? Pitäisikö lehtien lukeminen netissä lopettaa ja tilata ehta paperilehti, joita lehdenjakaja saa selkä vääränä kantaa aamuyöstä meille paperiteollisuuden pelastajille? Entä muut teollisuuden alat? Roinaa on kaupat täynnä, ei muuta kuin ostamaan ostamaan.

 

Mutta millä sen tuotteen suomalaisuuden nykyään selvittää? Ja mitä se auttaa ostaa suomalaista, kun on nämä globaalit markkinat ja Suomi elää isoksi osaksi viennistä. Kun ulkomaalaisillakaan ei globaalissa taantumassa ole rahaa ostaa, ei vienti vedä. Mutta onhan palvelut. Suomalainen parturi on suomalainen, aivan varmasti. Mutta kun pelkkä toistemme palveleminen ei elätä. Jos pitkätukkainen muusikko soittaa kitaraa parturille, joka maksaa soitosta 20 euroa tälle muusikolle ja sitten muusikko muuttaa hippityylistä toiseen genreen ja leikkauttaa lyhyemmän kuontalon tällä parturilla, hintana 20 euroa, ei kumpikaan ole tienannut mitään, tai saihan se parturi tietenkin mielihyvää tai kuulovamman musiikista ja hippi menetti hiuksensa, mutta rahaa ei kertynyt, homma olisi voitu hoitaa bilateraalisella kaupankäynnillä, vaihtokaupalla.

 

Mistä se parturi muuten sai tuon alkusetelin? Ehkä siltä paperimieheltä, jonka tekemä paperi meni vielä maailmalla kaupaksi ja se paperihan taas tuli siitä puusta, joka kasvoi siellä kankaalla, josta sen metsäkoneen kuljettaja kaatoi ja sitten se tukki ajettiin rekalla sinne paperitehtaalle. Maasta se alkuvoima ja raha syntyy loppujen lopuksi. Planeetasta nimeltä maa, sieltä se on otettu, viljana, puuna, malmina, öljynä, turpeena, maakaasuna … säästelemättä. Ainakin näihin päiviin asti.

 

Heikki Aho

Asiakas on aina väärässä

Sunnuntaina, Tammikuun 18. 2009

Ennen vanhaan liikeyrittäjä teki työt ja asiakas maksoi palvelusta, sitten asiakas pantiin töihin ja maksamaan yrittäjälle itsepalvelusta, ja nyt asiakas kantaa vastuun muutenkin liiketoiminnasta, ainakin niin sanotuissa it-palveluissa.

 

Lukaisin tuossa erään domainpalveluja myyvän yrityksen toimitusehtoja ja sen präntin mukaan yritys ei voi syyllistyä koskaan mihinkään virheeseen, koska kaikissa virhetapauksissa vastuu on asiakkaalla.

 

En minäkään niin viisas ollut, että olisin sitä kuivankiskoista pränttiä jaksanut lukea ennen kuin minua alettiin syyllistää palveluntarjoajan puolelta ja nettisivuni laitettiin pimeäksi. Minä olin kuulemma laiminlyönyt päivityksiä ja ollut huolimaton, näin ne minua moittivat. Heidän palvelimelleen, minun sivustoilleni olivat rikolliset asentaneet niin sanotun tiedonkalastelusivuston saadakseen selville ihmisten tunnuksia luottokorteista. Lain mukaan tällaisissa tapauksissa sivusto pitää sulkea. Tottakai, se on ihan oikein, ymmärrän.

 

Toimitusehdoissa sanotaan, että asiakas huolehtii itse asentamiensa ohjelmien toimivuudesta ja kuulemma nämä rikolliset sivut asennettiin tietokantapohjaisen vieraskirjan tietoturva-aukoista, jotka olivat syntyneet siksi, koska minä olin ollut välinpitämätön enkä ollut huolehtinut päivityksistä. Voi sentään, kun olinkin ollut huono ihminen …

 

Palveluntarjoajaa ei kiinnostanut se, että he itse jakelevat palvelussaan kyseistä ohjelmaa, eikä myöskään se, että heidän sähköpostiini lähettämät päivityslinkit eivät olleet toimineet viimeisen vuoden aikana. Heitä ei myöskään kiinostanut se, että olin ollut kolme kertaa heihin yhteydessä näiden toimimattomien linkkien ja myös osin toimimattoman vieraskirjan takia.

 

Siinä minä sitten olin yksin asiani kanssa, nettisivut pimeänä ja kuulemma sivujen uudelleen avauksesta minun pitäisi pulittaa vielä euroja tiskiin. Myöhemmin huomasin kuitenkin olla iloinen siitä, että minua ei uhattu sakoilla, putkalla, linnalla tai muulla vapaudenriistolla, olinhan minä tietämättäni ollut mukana rikollisessa toiminnassa. Kai sekin päivä nähdään vielä, kun poliisi rahtaa väärin toimineita (tai muuten vain laiskoja ja välinpitämättömiä) asiakkaita kuulusteluihin epäiltyinä rikoksen edistämisestä.

 

Sanoin palvelun irti, mitä tuossa tilanteessa muutakaan voi. Olen myös väsännyt reklamaatiota asiasta. Ja kuluttajasuoja-asiamieheen pitäisi kai olla myös yhteydessä. Ei niinkään tämän oman asiani takia, vaan siksi, etteivät muut ihmiset joutuisi enää vastaavaan tilanteeseen. Minä en varmasti ole ainoa, jolle näin on käynyt, siksi ei ainakaan nyt saisi olla laiska ja välinpitämätön ihminen.

 

 

Heikki Aho


Mainokset